![]()
| Monipuolisin Karvian luontokohteista on Kirkkojärven pohjoispuolella oleva Kärpäsneva.Se on ollut muinasuudessa kokonaan järven pohjaa, ja sen läpi kulkee Karvianjoki. On oletettavaa, ettei Kärpäsellä ole koskaan kasvanut metsää, vaan se on aina ollut niittyä. Nimi Kärpänen tulee sanasta KÄRVÄS, eli eräänlainen vanhanaikainen heinäseiväs, sillä Kärpäseltä saatiin jo ennenkuin se otettiin viljelykseen luonnonheinää ja mahdollisti vakituisen asumisen ja karjanpidon Karviassa 1600-luvun puolenvälin paikkeilla. Kärpänen elää voimakkaaasti vuodenaikojen mukaan. Talvella aukeaa saattaa piiskata lumimyrskyt ja tuuli tuivertaa rajusti. Kevään tullen Karvianjokilaaksoa myöten pohjoiseen pyrkivät linnut laskeutuvat huilamaan Kärpäsen pelloille. Monet lajit vain lepäävät, ja sitten jatkavat matkaansa, mutta jotkut jäävätkin pesimään. Kärpäseltä on kuultu ruisrääkän huutoa, on nähty tuulihaukkoja, keltavästäräkkejä jne. Kärpäsellä havaittujen lintujen lajimäärä lähentelee varmaan jo sataa. Nykyisin Kärpäsneva on suurimmalta osaltaan yhä viljelyksessä, ja näkymä on kuin Pohjanmaan latomereltä. Kauhakorven kautta Kauhajoelle menevä maantie kulkee Kärpäsen halki ja aivan tievieressä voi nähdä monia lintuja. Kaikken tulvaherkin alue on jäänyt pois viljelyksestä ja nyttemmin puskittunut antaen monille pikkulinnuille otollisen ja rauhallisen kesäkodin. Kärpäsneva tarjoaa luonnonihailijalle aina uutta katseltavaa ympäri vuoden, sillä monet linnut muistavat hyvän huiluupaikan myös palatessaan kaukaisilta pesimäalueiltaan ja poikkeavat ruokailemaan pelloille. |